Aurinkoisena keskiviikkoaamuna 12.4 ryhmä innokkaita Siikajoen lukion opiskelijoita valvojineen pakkasi ahkiot bussin tavaratilaan, ja otti suunnan kohti pohjoista erämaata. Iso osa mukaan lähteneistä yhdeksästä opiskelijasta oli ensikertalaisia, toisin kuin retken kokeneet valvojat Meri Sirkeinen ja Pekka Launonen. Menomatka sujui rennosti, ja ruokatauolla Pellossa ehdittiin tapaamaan lukion entistä opettajaakin.
Perillä Enontekiöllä iltapäivän aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Tunnelma oli odottavainen, kun viimeisetkin tavarat löysivät paikkansa ahkioista ja suksien pohjaan lisäiltiin pitovoiteita. Hyvä pito tulikin tarpeeseen, sillä ladut olivat jäisiä ja ylämäkeä riitti jo ensimmäisen päivän taivalluksella.
Kahdeksan kilometriä hiihdettyämme saavuimme Pyhäkeron autiotuvalle. Yksi kerrallaan teltat nousivat pystyyn ja ruoka löysi vaeltajien vatsoihin. Iltaa vietettiin autiotuvassa, kunnes aurinko alkoi laskea ja oli aika sukeltaa makuupusseihin.
Aamulla herätessämme aurinko paistoi jälleen, ja aamutoimien lomassa itse kukin jakoi kokemuksiaan edellisestä yöstä, erityisesti sen lämpötilasta.