Merkittävältä osaltaan nykyisin tyhjillään olevien Ylämäkelän koulun tilojen jatkokäyttösuunnitelmat ovat tarkentuneet.
Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle päätettäväksi suunnitelmaa, jolla luodaan Pulkkilaan todennäköisesti väliaikaisiksi jäävät puitteet kirjastolle ja remontoidaan liikuntahallitila. Hankesuunnitelman mukaisten rakennustoimien kustannusarvio on 850 000 euroa.
Tällä hetkellä entisistä Pulkkilan yläasteen tiloista on tyhjillään, mutta tarpeettomana noin 1 200 neliötä. Tilat jäivät autioksi yläkouluopetuksen viime syksystä alkaen Rantsilaan Gananderin koululle keskittämisen vuoksi. Purkutöiden kustannusarvio on 180 000 euroa.
Ylämäkelän koulun muutostoimenpiteitä on linjattu muun muassa helmikuussa valtuuston iltakoulussa.