Milloin lomalainen saa alkaa stressata lomalta paluuta? Entäpä sitten pidemmällä vapaalla oleva?
Juhannuksen alla tuli täyteen kaksi viikkoa siitä, kun vaihdoin vapaalle. Nimittäin isyysvapaalle. Sittemminhän terminologia ja käytännöt ovat muuttuneet, mutta meillä neidillä oli laskettu aika siten, että mentiin vielä vanhan lain mukaisesti.
Nyt olen ollut pari viikkoa kesälomalla. Laskeskelimme puolisoni kanssa sydäntalvella, miten saamme venytettyä juniorin kotona oloa elokuulle ja koulujen alkamiseen asti isyysvapaalla ja kesälomilla. Päivähoidolle olisi tarve vasta, kunhan isosiskoillakin loppuu kesäloma.
Sopiva yhteensattuma on, että samoihin aikoihin melkeinpä takapihallamme sijaitseva Puolukkamäen entinen päiväkoti – jossa on uuden päiväkodin valmistuttua pitänyt majaansa Toimintatupa – palaa varhaiskasvatuksen yksiköksi.