Siikajokilaakso ja Kaleva Media aloittavat syvemmän yhteistyön Siikalatvan yläkoulun kanssa. Oppilaat pääsevät tutustumaan journalismin tekemiseen ja toimitukseen – ja jotkut heistä saattavat löytää uuden ammattivaihtoehdon.
Kaleva Median yleisösuhdepäällikkö Sauli Pahkasalo ja Siikajokilaakson päätoimittaja Sari Kihnula kohtasivat kaikki Siikalatvan yläkoulun vuosiluokat oppilaille järjestetyssä yhteistyön avauksessa.
Pahkasalo muun muassa esitteli Kaleva-median perusliiketoiminnot, kertoi, mitä mahdollisuuksia kummikoulutoiminta avaa ja havainnollisti esimerkein, kuinka riippumaton media toimii ja mikä medialukutaidon merkitys on.
Siikalatvan yläkoululaisten oman paikallislehden osalta Kihnula sanallisti, millainen lehden levikkialue on, esitteli lehden toimituksen ja painotti sitä, kuinka tärkeä ikäluokka juuri nuoret ovat marraskuussa 60 vuotta täyttävän lehden lukijakunnassa.
Kummimedian edustajien puheenvuorojen jälkeen jokainen tunneille osallistunut nuori pääsi vastaamaan kyselyyn, jolla kartoitettiin, millaista yhteistyötä nuoret toivovat paikallislehden kanssa syntyvän. Aiemmin Siikajokilaakson toimituksesta on käyty pyydettäessä kertomassa Gananderilla toimittajan työstä ja tehty lehtijuttuja ajankohtaisista aiheista.
Anonyymien vastausten pohjalta tarkentui, että kaikkien kolmen vuosiluokan oppilaita kiinnostaa eniten mahdollisuus päästä vierailulle toimitukseen ja toimittajan vierailu oppitunneilla.
Kiinnostavimmaksi aihepiirikseen oppilaat nostivat hyvän uutisvideon tekemisen. Myös toimittajan työ ja tieto siitä, miten paikallista mediaa tehdään, herättivät kiinnostusta.
Oppilaat ovat valmiita tekemään myös itse mediasisältöä. Eniten heitä innostaisi uutisvideoiden kuvaaminen ja editointi, toisena asiana nousi valokuvaaminen ja kolmantena juttujen kirjoittaminen.
Vaikka intoa median tekemiseen on, vain kahdeksasluokkalaisista yli puolet haluaisi, että heidän tekemäänsä mediasisältöä julkaistaisiin paikallisen median jossain kanavassa. 7- ja 9-luokkalaisista vain 40 prosenttia haluaisi, että tehtyä sisältöä julkaistaisiin.
Kirjallista palautetta tuli kyselylomakkeella runsaimmin kahdeksasluokkalaisilta.
– Oli aika kiinnostavaa kuulla teidän töistä. Työnne vaikuttaa hauskalta ja kivalta, oppilas kirjoitti.
Seitsemäsluokkalainen Antti Karjalainen kertoi, ettei hänellä ollut erityisiä ennakko-odotuksia ensimmäisen yhteisen oppitunnin suhteen.
– Oli ihan kiva ja mielenkiintoista, että paikallislehti tuli käymään koululla. Välillä luen Siikajokilaaksoa, kaikkia juttuja mitä sattuu vastaan tulemaan. Kaikki yleensä on ihan mielenkiintoista, mitä omalta paikkakunnalta uutisoidaan.
Kuulluista puheenvuoroista erityisesti Karjalaisen mieleen jäi paikallislehden ikä. Myös Kaleva Median lehtiperheen kattavuus Suomen kartalta tarkastellen yllätti.
– Oli ihan mielenkiintoista, että eka lehti on tullut jo vuonna 1966.
Antti Karjalainen sekä yhdeksäsluokkalaiset Frida Leinonen ja Heidi Näsänen kertoivat olevansa kiinnostuneita mediasisällön tekemisestä.
Leinonen ja Näsänen arvelivat, että he voisivat tehdä jutun esimerkiksi koululla järjestettävästä tapahtumasta. Hekin yllättyivät, kuinka pitkä historia Siikajokilaakso-paikallislehdellä on. 18. marraskuuta 1966 ilmestyneen lehden sivujen näkeminen oli kiinnostavaa.
Oppilaille esiteltiin Kaleva Mediaa myös videon avulla. Siitä kävi ilmi, kuinka monipuolisia työtilaisuuksia lehtiperheessä on – toimittajan lisäksi töitä on tarjolla muun muassa valokuvaajille ja koodareille. Erilaiset tehtävänimikkeet herättivät kiinnostusta myös Heidi Näsäsen ja Frida Leinosen ammatinvalintapohdinnassa.
Siikajokilaakson ja Gananderin koulun yhteistyön syventämisessä avainasemassa ovat mediakummikoululla äidinkieltä opettavat Maritta Salmela ja Sari Belov.
– Päätimme Sari-opettajan kanssa ilmoittautua kummikouluprojektiin, vaikka emme tienneet tarkemmin, mitä se pitää sisällään. Tällaiset uudet projektit toivottavasti innostavat oppilaita lukemaan uutisia ja muita lehtijuttuja, tuumii Maritta Salmela.
Salmela on luottavainen, että yhteistyön syventäminen tuo mukavaa vaihtelua kouluarkeen puolin ja toisin tehtävien vierailujen myötä ja mahdollisesti myös yhdessä mediaan sisältöä tuottaen.
– Aloitustilaisuus oli mielenkiintoinen. Video oli juuri yläkoululaisille siinä mielessä hyvä valinta, että jotkut voivat innostua lehtityöstä tet-paikkaa hakiessaan. Eräs oppilas kertoikin tilaisuuden jälkeen, että se oli mukavaa ja että hänelle lehtityöstä tuli kuva, että se voisi olla hänelle jopa yksi ammattivaihtoehto.
Vierailupäivästä jäi myös Sauli Pahkasalolle ja Sari Kihnulalle hyvä fiilis.
– Nuoret kuuntelivat ja osa oli selvästi kiinnostunut uutismediasta ja journalismin roolista, kuvailee Sauli Pahkasalo.
Kaleva Media haki keväällä kaikille uutismedioilleen mediakasvatusyhteistyöstä kiinnostuneita kouluja. Hakemuksia tuli yli 70 ja niistä mediat ovat valinneet kummikouluja. Toiminnan aloittaa 25 koulua. Mukana on ala- ja yläkouluja, lukioita ja ammatillisia oppilaitoksia. Siikajokilaakson mediakummikouluksi haki vain Gananderin koulu.
– Koen, että meillä on osaltamme vastuu tehdä mediakasvatusta, opettaa lapsia ja nuoria löytämään luotettavaa ja tarkistettua tietoa sekä innostaa heitä uutissisältöjen pariin. Tämän päivän mediatulva on niin valtava, että medialukutaito ja -kriittisyys ovat avainasemassa.
Lyhyetkin uutistekstit ovat oiva keino innostua lukemisesta entistä enemmän.
– Haluamme myös nostaa lasten ja nuorten ääntä esille sekä innostaa heitä vaikuttamaan. Toki haluamme myös tehdä paikallisia mediabrändejämme tutuiksi alueen lapsille ja nuorille, Pahkasalo painottaa.
Sari Kihnula ja Sauli Pahkasalo toivovat, että kummikouluyhteistyö on hedelmällistä puolin ja toisin. Se tukisi koulujen mediakasvatustyötä ja antaisi toimituksille uuden vuorovaikutusmahdollisuuden lasten ja nuorten kanssa.
– Tulevan talven aikana kehitämme yhdessä Gananderin koulun oppilaiden ja äidinkielen opettajien kanssa Siikajokilaakson mediakummikoulutoimintaan mallia, jota voimme sitten monistaa Pyhännän, Siikalatvan ja Siikajoen alueella toimiviin kouluihin. Toki sillä ehdolla, että kouluissa ollaan kiinnostuneita yhteistyön syventämisestä, toteaa Sari Kihnula.