Jokilaaksojen pelastuslaitoksella oli useita tulipalojen sammutustehtäviä maanantaina.
Haapavedellä syttyi palamaan hakelastissa olleen raskaan ajoneuvon rengas. Alkusammutus suoritettiin onnistuneesti ja pelastuslaitokselle jäi tilanteen tarkastus. Tapauksessa ei sattunut henkilövahinkoja ja aineelliset vahingotkin jäivät vähäisiksi.
Pyhäjärvellä havaittiin kuuden aikaan illalla maastopalo, joka sijaitsee noin kilometrin päässä lähimmästä tiestä. Paloa paikannettiin aluksi dronen ja tähystyslentokoneen avulla. Sammutustöihin hälytettiin resursseja Pyhäjärven paloasemalta sekä Pohjois-Savosta Kiuruveden paloasemalta.
Sammutustyöt ovat käynnissä ja sammutusvesi otetaan alueen metsäojista. Pitkien etäisyyksien vuoksi sammutus tulee kestämään myöhään yöhön. Paloalue on kooltaan noin puoli hehtaaria. Syttymissyystä ei ole tietoa, mutta pelastuslaitoksen mukaan yksi vaihtoehto on sunnuntaisen ukkosen iskemä salama.
Myös Kalajoella on meneillään maastopalon sammutus. Paikalla on kaksi sammutusautoa sekä säiliöauto Kalajoen ja Alavieskan paloasemilta. Paloalue on rajattu ja sammutustyöt jatkuvat vielä. Paloalueella on leveyttä noin viisi metriä ja pituutta noin 20 metriä, mutta tuli on syvällä turvepohjaisessa maaperässä. Syttymissyyksi epäillään paikalla aikaisemmin sytytettyä nuotiota.
Maastopaloissa ei ole sattunut henkilövahinkoja.