Taivalkosken Tammenlehvä perinnetoimikunta järjesti sunnuntaina päiväretken Kestilään. Messun toimittanut Siikalatan seurakunnan kirkkoherra Heikki Karppinen avasi saarnastuolista käsin sanankuuloon tulleille taivalkoskisille ja siikalatvasille, mikä tilanne Taivalkoskella oli evakointimääräyksen tullessa.
– Takana oli lähes viisi sodan vuotta ja aselepo oli solmittu muutamaa päivää aiemmin. Parin viikon kuluttua solmittaisiin välirauha, sitä ennen Koillismaan kansalla oli edessä evakkotie. Kukaan ei tiennyt, mitä tulisi tapahtumaan kotoa lähdettyä. Kukaan ei tiennyt, voisiko kotiin enää palata, ja yleensä, olisiko koti enää palatessa jäljellä. On vaikeaa ja osin mahdotonta ymmärtää niitä tunteita ja ajatuksia, joita oli evakkotielle lähtijöillä.
Suomessa suhde sodan ajan eläneisiin ihmisiin on katkennut. Siksipä sodan aikana koettuja asioita on hyvä pitää mielessä, kun sotaveteraaneja ei enää Siikalatvankaan seurakunnan alueella ole.
– Teidän taivalkoskelaisten evakkomatkasta kertoo osaltaan Kalle Päätalon kirjat. Päätalon perhe oli Kestilässä evakossa. Kalle kävi evakointilomalla Kestilässä.
Kirjailijan perhe oli evakossa Hyvölänrannalla Rajalan talossa.
– Se evakkotalo oli kirjojen mukaan sellainen, jossa evakkojen tilanne ymmärrettiin. Evakkojen kertomasta on ymmärretty, että aina tilanne ei ollut tällainen. He ovat kohdanneet vastustusta ja suoranaista vihaa, osa lähimmäisistä kieltäytyi heitä auttamasta, totesi Karppinen korostaen lähimmäisen rakkauden ja sen mukaisten tekojen merkitystä tässäkin ajassa apua tarvitsevia kohtaan.
Messun jälkeen Tammenlehvän Taivalkosken perinnetoimikunta laski havuseppeleen Kestilän kirkon sankarihautojen vierellä olevalle Kestilässä evakkotiellä ollessaan menehtyneiden muistomerkin luo. Muistomerkki on hiljattain kunnostettu Taivalkosken seurakunnan toimesta.
Havuseppeleen laskun jälkeen väki hiljeni kunnioittamaan evakkoreissulla menehtyneiden muistoa Kestilän kirkonkellojen soidessa.
Taivalkoskelaisten pyynnöstä Tammenlehvän Taivalkosken perinnetoimikunnan Tuomo Horsma avasi puheen muodossa taivalkoskisten 80 vuoden takaisia kokemuksia.
Ensimmäisen kerran taivalkoskiset joutuivat lähtemään evakkoon kunnan itäosista joulukuussa 1939 talvisodan ensimmäisten viikkojen aikana.
Kuluneen viikon torstaina tuli kuluneeksi 80 vuotta jatkosodan päättymisestä. Suomen ja Neuvostoliiton väliseen rauhansopimukseen Neuvostoliitto vaati pykälän, jossa vaadittiin ajamaan saksalaiset pois kahdessa viikossa Pohjois-Suomen alueelta.
– Taivalkosken alueella tuli liikkumaan suuret määrät saksalaisia sotilaita. Nyt he olivat vihollisia ja arvaamattomia. Tuolloin myös pohjoinen Suomi julistettiin sotatoimialueeksi. Pohjois-Suomen asukkaat joutuivat siirtymään pois kotiseudultaan.
Koillismaalta kuten Taivalkoskelta suunnattiin Ouluun ja sieltä Siikajoen, Kestilän ja Paavolan alueille.
– Taivalkoskelta eivät suinkaan kaikki lähteneet kauemmas evakkoon tuona syksynä.
Kunnan eteläosasta talojen asukkaat siirtyivät Pudasjärven puolelle, jotkut tiesivät tyhjiä metsäkämppiä, joihin menivät pakoon.
– Evakkomatkaa on muisteltu vaiherikkaaksi ja vaikeaksi. Ohjattiinpa heitä Oulusta vääriin juniinkin. Sitten odoteltiin jossain syrjäisellä asemalla, tuleeko hakijoita, lopulta tuli. Taloissa vastaanotto oli pääsääntöisesti erittäin myönteistä.
Evakkomatkalla sairastavuus lisääntyi.
– Olihan selvää, että ruokaa eivät eritoten lapset saaneet jokaiseen nälkäänsä. Näin heidän kuntonsa heikkeni ja sairastumisia oli paljon. Lasten kuolleisuus nousi suureksi. Kestilän hautausmaalle on haudattu 15 lasta ja yksi aikuinen on ainakin kirjattuna ylös. Sota-aikana oli myös hautaamisia, jotka tapahtuivat ilman virallista kirjaamista.
Taivalkoskelaisia menehtyi syksyn 1944 evakkoreissulla 39.
– Toivon, että emme unohtaisi tuota aikaa ja evakkojen perheiden tuskaa, mitä evakkoreissut toivat tullessaan. Meidän tämän päivän ihmisten ja tulevien suomalaisten on hyvä muistaa, että Suomen itsenäisyys ei ollut itsestäänselvyys. Kärsimystä ja tuskaa oli taistelukentillä, mutta sitä oli myös perheissä, äitien ja isovanhempien vastuulla olevien perheiden keskuudessa. Valitettavasti se taakka oli vielä raskaampi evakkotaipaleelle joutuneille, päätti Tuomo Horsma puheensa.
Taivalkosken piti olla asukkaista tyhjä 17. syyskuuta 1944 mennessä. Kuukautta myöhemmin osa evakoista sai luvan palata kotiin. Marraskuun ensimmäisellä viikolla paluulupa kuitenkin peruttiin miina- ja räjähdevaaran vuoksi. Loppu väestö palasi vasta seuraavan vuoden puolella.
Hyvölänrannalta kotoisin oleva Liisa Matikkala, os. Mannermaa kertoi olleensa kolmevuotias, kun hänen kodissaan oli Taivalkosken evakoita. Myöhemmin hänen äitinsä kertoi, kuinka Hyvölänrannan Keihäälässä oli evakoita ison pirtin täydeltä niin, ettei huoneessa ollut jalansijaa.
Matikkalan mieleen ovat jääneet yhteiset leikit evakkolastan kanssa.
– Sydämeni on teidän taivalkoskelaisten puolella, tuumi Liisa Matikkala.
Seija Aro kertoo olleensa evakossa Vornassa Lehtosaaren talossa, jossa ollessa hän täytti marraskuussa kolme vuotta.
– Meillä oli oikein hyvä olla siellä. Äidille jäi elinikäinen ystävä talon Irene-nimisestä tyttärestä. He kävivät toisissaan kylässäkin.
Arolle jäi hyvät muistot talonväestä.
– Muistan välähdyksinä asioita, joita kolmevuotias voi muistaa. Talossa oli kaksi kasvattityttöä. Toinen talon tyttäristä, Inkeri hoiti hevostyöt. Hän keräsi vihannekset kärryyn ja muistan, kuinka minä sain olla kärryssä kyydillä. Tyttäristä Irene teki sisätyöt. Talon isäntä oli melkein sokea, mutta hän pystyi tekemään suutarin töitä.
Aimo Tyni oli laskemassa seppeleen muistopaadelle, jossa lukee hänen vaimonsa Maija Tynin sisaren nimi. Aimo kertoi olleensa evakkona Pulkkilassa Aho-nimisessä talossa Majanperällä. Talvisodan aikana hän oli evakossa Siikajoella.
– Minun sisko Sylvi Esteri Räisänen syntyi 4. elokuuta ja kuoli 29. syyskuuta. En muuta tiedä kuin, että hän kuoli ripuliin. Olin viisivuotias, en paljon muista noista ajoista. En yhtään muista, missä päin meidän perhe oli Kestilässä. Pitäisi hakea tietoa, suunnitteli Maija Tyni.
