
Henkilöstöpäällikkö Jari Partanen johdatteli paneelikeskustelijat kertomaan Maustajan tarinan takana olevista päätöksistä, hankinnoista ja toimenpiteistä.
Kuva: Anna Hämeenaho
Moni jokivarren tämän päivän 50-vuotias on kasvanut maistellen alkuvuosinaan muun muassa Ilona-ketsuppia tai Kulta ja Grilli Hippuja. Ja niin on tehnyt moni muukin, sillä maantieteellisesti maailman pohjoisimmasta einestehtaasta on kasvanut Pohjoismaiden suurin sopimuselintarvikevalmistaja.