Arja juhlii sun­nun­tai­na mu­siik­ki­juh­la­mes­sun yh­tey­des­sä – elä­köi­ty­mi­nen ei kuulu haa­vei­siin, vaan kan­sal­lis­pu­vun te­ke­mi­nen

Laulamista lapsi- ja nuorisokuorossa harrastanut Arja päätyi töihin Kaihdin ja markiisitehtaan konttorille. Noin neljässä vuodessa hän huomasi, että äiti oli sittenkin oikeassa. Arja aloitti kanttoriopinnot Oulun konservatoriossa.

27-vuotias, juuri kanttoriksi valmistunut Arja koki, että päästäkseen kotoa pois hänen täytyy etsiä Oulun sijaan töitä maakunnasta. Nuori kanttori toivotettiin tervetulleeksi Rantsilan seurakuntaan.

– Kopperoisen Pentti oli kirkkoherrana. Tulin tänne haastatteluun. Se oli aivan ihmeellinen hetki. Juttelin tuolloin vt. kanttorina olleen Eeva Varosen ja aiemman kanttorin Pentti Jäntin kanssa. Tiedossa oli, että heinäkuussa Rantsilasta tallennetaan TV-jumalanpalvelus, jossa minä toimisin kanttorina, jos otan tehtävän vastaan. Minulla oli niin hyvä itsetunto, että kaikki sopi.

Ouluun paluumatkalla Arja itki, hän tunsi, että Rantsila on hänen paikkansa, hän koki tulleensa kotiin.

Ensimmäinen syksy Rantsilassa sai hänet huomaamaan, että keskustassa ollut asunto ei ollut hänen paikkansa. Asunto oli niin kylmä, ettei pianolla soittamisesta tullut mitään. Lisäksi ravintolaelämä vaikutti taajamarauhaan siten, että Arja halusi asumaan jonnekin syrjemmäs. Eeva Varonen vinkkasi Mankilan koululta ehkä vapautumassa olevasta asunnosta ja järjesti vielä Arjalle muuttoapua.

Muuttoapuna olleen Eero Leinosen taskuun unohtuivat pöytäruuvit.

– Eero saapasteli asuntooni. Käskin häntä ottamaan kengät pois, siitä se tutustuminen alkoi. Melkein heti tiesin, että tuossa on minun mies.

Seuraavan vuoden syyskuussa Arja ja Eero sanoivat toisilleen tahdon Rantsilan kirkossa.

Puolison löytymisen myötä Arjasta tuli samalla maatalonemäntä, joka ei kaihtanut lypsyllä käymistä, vaan piti varsinkin hautajaispäivien jälkeen lehmän kylkeen lypsäessä nojaamista merkittävänä vastapainona työlle.

Tilalla on edelleen lypsykarjaa, mutta nykyisin Arja käy navetalla harvoin. Työalueen laajenemisen myötä oli pakko miettiä, mitä ehtii kohtuudella tehdä.

Rantsilan seurakunnasta tuli osa Siikalatvan seurakuntaa 2008 Siikalatvan kunnan syntyessä.

–Koin, että työstä tulee laukkaamista, kun jumalanpalvelukset olivat kello 10, 12 ja 19. Sanoin Eerolle, että laajennetaan navettaa ja jään työstäni pois. Eero ei kuitenkaan uskaltanut. Se oli suurta viisautta, kun ajattelee maatalouden nykytilaa.

Arja kokee, että ilman Kaisa-anoppia ja Marja-sisarta heidän perheensä arki ei olisi pyörinyt lasten ollessa pieniä. Suuren haasteen perheelle toi Arjan jokaisen raskauden kohdalla kokema  toksemia eli raskausmyrkytys. Sairauden vuoksi perhe on menettänyt kaksi keskosvauvaa.

– Lasten menettäminen on ollut todella raskasta. Jumala on auttanut ja ihmisten esirukousten antama voima.

Vastoinkäymisistä huolimatta Arjalla on ollut halu kehittää itseään. Hän opiskeli musiikkiterapiaa. Opintojen päätyttyä hän perusti Rantsilaan kehitysvammaisten urkupiirin. Valitettavasti korona lopetti piirin toiminnan. Oppilaista mieleen on jäänyt erityisesti Olavi Hietaharju.

– Olavi oli niin ihana. Hän sanoi aina, että hänestä tulee kanttori, kun Arja jää eläkkeelle. Tuntien jälkeen hän tuumi, että kanttoriopinnot etenevät pikkuhiljaa.

Olavin elämänlanka katkesi liikenneonnettomuuteen, mutta vieläkin Arja muistelee hänen kanssaan käytyjä keskusteluja muun muassa siitä, kuka määrittää, että toinen on terve ja toinen ei.

Siikalatvan seurakunnan kanttorin työssä Arjaa stressasi aluksi pitkän ajomatkat.

– Sitten löysin äänikirjat, kuinka niitä voi kuunnella ajaessa. Aloin viihtyä autossa. Välillä kuuntelen musiikkiakin.

Leinonen on ottanut aikaa itsensä kehittämiseen. Musiikkipedagogiopinnot olivat avartava kokemus, joka toi lisää sisältöä työhön ja elämään yleensä.

– En olisi pystynyt opiskelemaan ilman Eeron ja lasten tukea.

Kanttorin töiden rinnalla  Arja Leinonen on ohjannut jo pitkään lapsikuoro Stelloja. Nykyään kuoro toimii sekä Rantsilassa että Pulkkilassa.

– Tykkään valtavasti ohjata lapsia. Meillä on hirveän hauskaa. Monesti ollaan harjoitusten lopuksi piilosta ja harjoitusten aluksi jumpataan.

Hän kuvailee suorastaan rakastavansa piano-oppilaiden opettamisesta, vaikka tunnit vievätkin häneltä viikon toisen vapaapäivän.

–  Tykkään laulaa, minua saa pyytää laulamaan.

Leinonen päätti jo kaksi vuotta sitten, että viettää 60-vuotispäivänsä isosti.

– Koin silloin jotain ikäkriisiä. Silloin päätin, että kahden vuoden päästä juhlin pyöreitä. Olisi ihana, kun kirkkoon tulisi paljon väkeä.

Arja ei halua lahjoja tai kukkia, vaan toivoo, että jos joku haluaa muistaa häntä, voi lahjarahan osoittaa lapsikuoro Stellan retkirahastoon.

– Musiikkimessussa on tosi paljon musiikkia. Myös uskontunnustus ja Isä meidän -rukous lauletaan virsinä.

Työssä jaksamaan kannustaa seurakuntalaisilta saatu palaute siitä, kuinka he ovat surun hetkelläkin kokeneet, että Arja-kanttori palveli juuri tätä vainajaa ja hänen läheisiään.

Arja nauttii työstään niin, että mikäli mitään yllättävää ei satu aikoo hän jäädä eläkkeelle vasta, kun on pakko eli 70-vuotiaan. Uuden oppiminen ja tekeminen kiinnostaa niin, että hän aikoo tehdä itselleen Siikajokilaakson kansallispuvun.

Hän satsaa itsestään huolehtimiseen aloittamalla jokaisen aamun lenkillä, syömällä terveellisesti sekä imemällä kirjoista tietoa, kuinka edistää terveyttä.

– Jos olen kipeänä, en voi maata paria päivää pidempään. Minusta tuntuu, että sammaloidun, jos olen pitkään paikoillani, on lähdettävä liikkeelle ja tehtävä jotain voinnin mukaan.